lauantai 4. lokakuuta 2025

Pennut ovat syntyneet.

 Kirjoittamiset ovat hiukan jääneet. Mutta nyt kerkeän raapustamaan kuulumiset. 




Hotti synnytti 25.9 seitsemän pentua, joista ❤️❤️❤️ oli narttua ja 🩵🩵🩵🩵 urosta.

Synnytys eteni rauhallisesti omalla kaavallaan, ensimmäinen pentu syntyi Klo02;34 ja viimeinen Klo 10;50, harmillisesti istukoista osa jäi kohtuun, jonka seurauksena Hotilla tuli kohtutulehdus ja tähän jouduttiin antibiotti kuuri aloittamaan.  Hotilla maito ei lähtenyt normaalisti nousemaan tulehduksen takia, joten lauantaina Hotti kävi Vuoksivetillä, jossa ultrattiin kohtu ja otettiin verikokeita. Hotille aloitettiin primperan lääkitys, jolla saatiin maidontuotanto käynnistettyä. Hotti on kyllä niin huolehtiva ja rakastava Äiti. 💟











Maanantaina huomattiin yhdellä pennuista silmätulehdus, pennun kanssa käytiin kahtena päivänä huuhdotuttamassa silmät Vuoksivetillä, niin hyvää ja ammattimaista palvelua ollaan kyllä saatu. Kiitos koko henkilökunnalle!  Tällä hetkellä pennulla menee nyt antibiotti silmätipat 3xvrk ja kosteuttavat tipat. Silmät näyttivät jo paremmilta 🧡

Torstaina pennuille tuli ensimmäinen viikko täyteen, painoa jokainen on saanut hienosti ja pennut ovat viikossa kasvaneet paljon,  pennut ovat kaikinpuolin tyytyväisiä, osalla silmät ovat myös auenneet. ❤️


Tällä hetkellä nartut ovat varattu, muutama uros etsii vielä omaa ihmistä. 🩵

Yhteydenotot:

Puh. 0452519550 tai milkavepsalainen123@gmail.com 


tiistai 23. syyskuuta 2025

62 vrk

 Mitä meille kuuluu?


12.9 Hotti kävi Vuoksivetillä tiineys rtg, jossa pentuja näkyi ainakin 7, samalla Hotti sai herpes vahvistuksen. 

Hotilla mennyt hyvin, puolivälin närästystä lukuun ottamatta, tämä kuitenkin helpotti kun jaettiin ateriat pienempiin annoksiin. 

Tänään on tiineyttä takana 62vrk, lämpöjä ollaan seurattu noin 3-4krt/vrk, nämä olleet vielä normaalit (37,6-38,1). Iltaisin hotti petailee, läähättelee, ruoka ei niin enään maistu.

Hotti on myös käynyt pentulaatikossa makoilemassa. Pentujen liikkeet tuntuvat ja näkyvät selvästi vatsassa, kaikki tarpeellinen pentuja varten on valmiina. ❣️

Lenkkejä hotti on jaksanut vielä heittää rauhallisella omalla tahdilla ja palloa pihalla myös jaksanut kannella. 💟

  




tiistai 19. elokuuta 2025

Ultrassa käyty.

 Hotti on ultrattu tiineeksi Nirosta 15.8.

 Pentujen olisi tarkoitus syntyä syyskuussa viikolla 39. ❣️

Hotti on tarkoitus käyttää vielä tiineys rtg lähempänä laskettua aikaa, samalla hotti saa herpes vahvistuksen.

Hotti on voinut ja jaksanut hyvin. 💟





 

keskiviikko 6. elokuuta 2025

Astutettu.

 

          24.7.2025 

Aamulla käytiin Eläinlääkärillä verikokeissa proge näyttikin oikein hyvältä joten, päivällä auton keula  kohti Laukaata ja sulho Niroa. Tapaaminen oli kaikin puolin onnistunut 💝. 

Nyt jäädään jännittämään kuinka kävi.  Käytiin 31.7 Eläinlääkärissä jossa Hotille laitettiin Herpes rokote ennakoivasti. 


keskiviikko 23. heinäkuuta 2025

Hotti ja Niro (astutus vk30.)

                                                                      

                  




Uros

FI MVA FI JMVA AMAZEME CHASING FIRE  (Niro) -23


Terveys

Väri: Tricolour                                                                            

paino: 22kg

Korkeus: 52cm

Lonkat: B/A

Kyynärät: 0/0

Olat:  terve/terve

Selkä: VA0, LTV0 

Polvet: 0/0

Silmät: Terve, peilattu Kesäkuu 24

DNA: TNS kantaja, BCG/GLAU normaali vanhempien testitulosten perusteella.


Harrastaa

Toko Avo1

Rally-Toko RTK1, RTK2

PK-lajit  JK1, B

Näyttelyt FI MVA, FI JMVA

Lisäksi Vepe


Kuvaus

Niron omistajan Marjon kuvaus AMAZEME

                                             








kuvat: Sanni Sirviö

--------------------------------------------------------------->

Narttu 

PIKIKUONON HOT AS HELL  (Hotti) -18


Terveystulokset:

Väri: Mustavalkoinen

Lonkat: B/A                                                                                  

Kyynärät: 0/0

Olat:  terve/terve

Selkä: VA0, LTV1 ja SP0

Silmät: Terve, peilattu Elokuu/2024

DNA: BCG kantaja.



Harrastaa

Rally-toko: RTK1, RTK2, RTK3, RTK4

Toko: TK1, VOI2

Kokeiltu: Paimennusta ja agilityä

Treenaa lisäksi: Koiratanssia 


Kuvaus:

”Hotti” on koko perheen koira, se rakastaa lapsia, se on sopeutuvainen eikä turhia stressaile. Hotti on itsevarma vahva narttu ja aina valmis treenaamaan, sillä on halu oppia uutta, sen työmoraali on kova ja se haluaa miellyttää ihmistä. Ei ääni/alusta arkuutta. Hotti kisaa tällä hetkellä aktiivisesti Rally-Tokossa MES luokassa. 





----------------------------------------------------------------------------------------------------->

 


Bordercollie Luonne.

Bordercollie on luonteeltaan innokas, valpas, vastaanottavainen ja älykäs, sen ei kuulu olla hermostunut eikä aggressiivinen. Bordercolliella on huomattavan nopea oppimis- ja reaktiokyky, se on energinen ja palvelualtis, väsymätön ja sopeutuvainen paimenkoira, jonka työkyky on aivan omaa luokkaansa. Energisenä koirana se suorastaan vaatii päivittäin niin liikuntaa kuin aivotoimintaakin. Se saattaa innostuessaan haukkua riehakkaasti, mutta ei yleensä hauku turhaan. Bordercollien luonteeseen paimenkoirana kuuluu myös tietty pehmeys ja herkkyys, joten koulutettaessa kovia otteita ei tarvita. Sen sijaan tarvitaan roppakaupalla mielikuvitusta, kärsivällisyyttä ja huumorintajua.  /https://sbcak.fi/bordercollie/







Mitä yhdistelmältä toivon?

Hotin ja Niron yhdistelmällä olisi tarkoitus saada tasapainoisia harrastekoiria lajiin kuin, lajiin, myös perusarjessa toimivia koiria.

Kenelle?

Etsin pennuille ensisijaisesti aktiivisia sitoutuneita koteja, jotka hakevat itselleen perheenjäsentä ja harrastuskaveria esimerkiksi:  Tokoon, Rally- tokoon, Agilityyn, Näyttelyihin, Palvelukoiralajeihin. 


Yhdistelmän riskit.

Hotille pennut ovat nyt toiset, Lonkat Hotin puolelta A-B, yksi C-C löytyy sisarukselta, Lonkka indeksi 105%. Hotin sisarella myöhemmällä iällä kuvatuissa olkakuvissa löytyi tulkinnanvarainen tulos toisesta olasta. Koiranetistä voi käydä tarkastelemassa, Hotin/suvun terveys tietoja. Hotin aikaisemmalla pentueella joka syntynyt 2022, yhdellä pennulla todettu OCD muutos toisessa olassa, tämä tuli sinänsä yllätyksenä, koska epäselviäkään ontumisia ei tässä tapauksessa ole ollut, edelleenkin ollut oireeton. Myös samaisella pennulla todettu pannus oikeassa silmässä. Nirolle pennut ovat ensimmäiset. Lonkat Niron puolella B/A-C/C, lonkka indeksi 95%, yhdellä Niron sisarella todettu tulkinnanvaraiset olat. Tarkempia suvun tietoja voi käydä tarkastamassa Koiranetistä.


Yhteystiedot 

Milka Vepsäläinen

Mäntypolku 6 55910 Imatra

Puh 0452519550 (soitot iltaisin tai whatsapp/txt vietit)

Milkavepsalainen123@gmail.com




perjantai 14. huhtikuuta 2023

Tavoitteet.





 

Suunnitelmia/ Tavoitteita?  Olen miettinyt mitä tavoitteita tälle vuodelle 2023 asetan koirien kanssa. 

Hotti on tehnyt peruskuntoa ylle ja alkanut treenata tosissaan Toko:n Voittaja luokkaa varten ja tavoitteena saada Voi1 tälle vuodelle.  Hotilla on ollut hyvä fiilis ja sen kanssa on ollut mukana treenata. 

Nasun kanssa on aloitettu Toko:n liikeitä laidasta laitaan käymään läpi osissa, ollaan osallistuttu Seuruukurssille, joka on tuottanut paljon hyvää tulosta ja Nasun seuruu on parantunut paljon.        Nasun kanssa on aina ilo lähteä treenaamaan, sillä on hyvä motivaatio ja into työskennellä. Nasulle olen asettanut tavoitteeksi Alokas luokan tälle vuodelle ja tietty Alo1, mutta katsotan kuinka käy. 

Suunnitelmissa on käyttää Nasu virallisissa Pevisa kuvauksissa kun vuosi pamahtaa mittariin. Nasulla on myös tarkoitus kesästä lähteä kokeilemaan paimennusta uudemman kerran.  

 

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Mitä Kuuluu?

 Hei.

Nyt on vierähtänyt aikaa ja blogia ei juurikaan ole keretty kirjoittaa. Meille kuuluu hyvää, Hotti on palautunut pennuista hyvin ja on aloittanut Toko treenitkin,. Hotti treenaa tällä hetkellä Voi:luokkaa ja tarkoitus startata virallisiin kilpailuihin toukokuussa. Meille jäi Hotin pennuista Lazarus joka sai lempinimekseen Nasu, tällä hetkellä Nasu on 15vkoa. Nasun kanssa ollaan käyty myös jo treeneissä hallilla. Nasu on nopea oppimaan ja on  hyvin innostunut treeneissä, Nasu palkkaantuu hyvin lelulla ja nameilla. Ollaan harjoiteltu seuruuta, noutokapulan pitoa ja hakua, targettiin kosketusta, kaukokäskyjä, takapään käyttöä. 

27.10.2022 Pennut kävivät virallisessa pentutarkastuksessa, josta jokainen sai puhtaat paperit. Tätä ennen olimme jo harjoitelleet autossa matkustamista, joten matka meni hyvin ja pennut olivat reippaita vieraassa paikassa. Ensimmäinen pentu lähti 28.10 ja viimeinen pentu lähti 9.11.  Kaikki pennut löysivät ihanat kodit ja ihmiset. Kennelnimi ennätti myös rekisteritodistuksiin mukaan, virallisia nimiä tuli mietittyä useaan otteeseen, mutta lopulta nimet valikoituivat legendaarisen laulajan biisien mukaan. Tässä viralliset nimet ja lista.

Hotworker Lazarus narttu

Hotworker Letsdance narttu

Hotworker Underpressure uros

Hotworker Starman uros

Hotworker Littlewonder narttu

Hotworker Rebelrebel narttu

Hotworker Modernlove narttu

Hotworker Magicdance narttu



Pennut ovat syntyneet.

 Kirjoittamiset ovat hiukan jääneet. Mutta nyt kerkeän raapustamaan kuulumiset.  Hotti synnytti 25.9 seitsemän pentua, joista ❤️❤️❤️ oli nar...