sunnuntai 14. elokuuta 2022

Tiineyttä takana 40vrk

Lauantaina tuli 40vrk tiineyttä täyteen. Hotin runko on selvästi muuttunut, Hotti on leventynyt, vatsakin on pyöristynyt. Olemukseltaan Hotti lepäilee selvästi enemmän, eli ei juokse enää pallosuussa pitkin pihaa. Lenkkeillä ollaan käyty normaalisti ja tietty treenailtu tokoa, joka Hotista on parasta.

Kotona pentulaatikko jo kasattu ja kaikki muutkin tavarat  odottavat valmiina tulevaa. 

Ensiviikolla olisi tarkoitus varailla aikaa tiineys ryg.hen, jännää.

 Treeneistä en saanutkaan videota ladattua, joten tässä kuva metsäretkeltä.

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Bordercollie pentuja 2022



Heinäkuussa alussa progekoe näytti hyvältä, joten heitettiin reissu Pojun luokse.  Tiistaina 2.8 Hotti kävi tiineys ultrassa ja pentujahan siellä näkyi, voi sitä iloa. Huomasin Hotin olemuksen kyllä muuttuneen, ruoka ei maistunut ja selvästi vetäytyi omiin oloihinsa.  Tarkoitus olisi vielä Elokuun loppupuolella ottattaa rtg kuvat, jolla nähdään tarkempi määrä pennuista.



Tavoitteet.

  Suunnitelmia/ Tavoitteita?  Olen miettinyt mitä tavoitteita tälle vuodelle 2023 asetan koirien kanssa.  Hotti on tehnyt peruskuntoa ylle j...